Mollavauva tuoteet on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Valitsemme materiaalit huolella ja suosimme mahdollisuuksien mukaan suomalaista.

Olemme pieni yritys suurperheen keskellä. Vuosien varrella lasten kasvaessa, on tullut tutuksi yksi jos toinenkin lasten tuote. Moni tuotteistamme onkin saanut alkunsa, kun on pitänyt tehdä omaan käyttöön tarpeellinen tuote. Suurperheessä lapsia ja tarpeita onkin riittänyt roppakaupalla, joten jemmassa on vielä tuotteita odottamassa käsien vapautumista.

 

 

Valtaosa tuotteista on minun käsialaani, eli olen ne suunnitellut, kaavoittanut ja tehnyt mallikappaleen. Vuosien varrella tuotteita on valmistanut muutama luotto ompelija.

Tuotteet pyritään suunnittelemaan niin, että niiden jäljiltä jää mahdollisimman vähän roskaa. Joskus saan jätesäkillisen ompelijalta palasia ja tehtäväksi suunnitella näistä jotain. Edelleen odottaa muutama säkki ideoita.

 

 

Mollavauvalla on toinenkin verkkokauppa olipakerran.fi. Lapsille suunniteltuja satumaisia tuotteita, jotka ovat myös roolivaatteita, joissa lapsi on itse pääosassa. Kruunu- ja tähtipantoja sekä kruunupipoja. Niiden kaveriksi on tehty viittoja. Pipot ja pannat käyvät sekä arkeen että leikkeihin. Niitä varten on suunniteltu ihan omat kankaat. Tuotteilla on mallisuojat. Nämäkin tuotteet ovat saaneet alkunsa oman perheemme tarpeesta, eli ne ovat minun luomuksia.

Satu